MaijuEmilia

photography

Hää- ja parikuvaukset

Lapset/perhe

Newborn

voimistelu

Onko mielessäsi valokuvaus?

Maiju Lehtinen

Valokuvaaja

Olen Maiju 36v kolmen tytön äiti Pirkanmaalta. Kiinnostukseni kuvaamiseen on lähtenyt jo ihan pikkutytöstä asti, kun sain opetella käyttämään isin kameraa ja siitä pikkuhiljaa rakkaasta harrastuksesta on tullut minulle työ, josta todella nautin ja joka toivottavasti välittyy jokaisesta kuvasta, jonka olen ottanut ja joita tulen ottamaan. Lisäoppia kuvaamiseen olen hakenut erilaisilta valokuvauskursseilta sekä kuvankäsittelykursseilta.

 

Minulle tärkeintä on tallentaa ihmisten tunteet ja fiilikset aitoina niin, että ne myös välittyvät kuvasta. Tykkään käyttää aikaa kuvauksen suunnitteluun, jotta kuvista tulisi aina juuri asiakkaan näköisiä. Toivomuksia rekvisiitasta yms. kannattaakin aina esittää hyvissä ajoin ennen kuvausta. Avustan myös mielelläni esimerkiksi vaatetuksen mietinnässä. Ja minulta löytyy myös monenmoista vaatetta sekä asustetta lainaksi kuviin.

Kuvatessani rakastan auringon säteitä ja puiden takaa pilkottavaa valoa, auringonlaskuja ja aamunraikkautta, mutta toisaalta tykkään myös sateisista kuvauspäivistä, jolloin kuviin saa täysin eri luonteen. Suosikkikuvauspaikkojani ovat pellot, järvenrannat, kalliot ja metsät. Mutta myös kaupungin vilinässä tulee upeita pariskuntakuvia tai vaikka hääpotrettejakin. Vaihtoehtoja löytyy monia. Olen henkilönä ystävällinen ja todella nautin siitä mitä teen. Osaan toimia lasten kanssa ja ujoimmastakaan lapsesta ei ole ikinä vielä kuvia jäänyt saamatta. Olen myös erittäin eläinrakas, joten myös lemmikkikuvaukset sujuvat kaikenlaisten ja kokoisten mallien kanssa.

Toivottavasti saisin ikuistaa juuri teidän tärkeät hetkenne, joiden haluatte jäävän mieleenne myös kuvina.